Scrumin tapahtumat (aiemmin: seremoniat)
- Sprintti (sprint)
Scrumin syke. Sprintti sisältää muut tapahtumat. Aina saman mittainen iteraatio- ja suunnittelusykli, jonka sisällä samat tapahtumat toistuvat samoina aikoina ja samassa järjestyksessä. Tavoitteena on johdonmukainen, jatkuva oppiminen sekä ennustettavuus. Sprintillä on tuoteomistajan (PO) ehdottama ja koko tiimin yhdessä hyväksymä tavoite, joka kokoaa pienemmät tehtävät yhteen ja antaa niille merkityksen ja suunnan. Sprintin yleisin pituus on 2 viikkoa, mutta se voi kestää maksimissaan 30 päivää ja esimerkiksi vain viikon. Sprintin aikana tiimi ja Product Owner viestivät aktiivisesti tekemisistä ja auttavat toisiaan. Koko tiimi on vastuussa Sprintin onnistumisesta, ei kukaan yksin. - Sprintin suunnittelu (Sprint Planning)
Sprintti alkaa aina suunnittelulla. Joka toinen viikko tässä tapahtumassa aloitetaan uusi 2- viikon Sprint. Product Owner valmistautuu ehdottamaan Sprintin yleistä tavoitetta eli jotakin teemaa/otsikkoa, joka sitoo pienempiä tekemisiä yhteen. Kehittäjät taas vastaavat itse Sprint-suunnitelman tekemisestä eli valitsevat tuotteen backlogilta tavoitteeseen liittyviä, valmiiksi muotoiltuja tekemisiä ja arvioivat niiden kokoluokan. Samalla koko tiimi käy keskustelun siitä, että ne ymmärretään samalla tavalla. Kehittäjät päättävät, kuinka monta asiaa, esim. käyttäjätarinaa, he ehtivät tehdä sprintin aikana. Tarvittaessa muokataan vielä sprintin tavoitteita. Kun asiasta päästään yhteisymmärrykseen, Sprintti voi alkaa.
Sprintin suunnittelussa tulisi vastata seuraavaan 3 kysymykseen:
1.) Miksi tämä sprintti on arvokas? (tavoite)
2.) Mitä tässä sprintissä voidaan saada valmiiksi?
3.) Miten valittu työ saadaan valmiiksi?
- Päivittäispalaveri (Daily)
15-minuutin päivittäinen tiimitsekki, joka on aina samaan aikaan, samassa paikassa. Tarkoitus on syventää tiimityötä ja ratkoa yhdessä haasteita- daily ei ole raportointipalaveri. Dailya voisi kuvata pulssipalaverina, jossa käydään läpi päivän polttavat liittyen sprintti-tavoitteeseen, ja miten voimme auttaa toisiamme niissä.
- Sprintin katselmointi (Sprint Review)
Sprintin loppupäässä toteutettava konkreettinen katselmus siihen, mitä Sprintillä saatiin aikaiseksi. Scrum-tiimi esittelee lopputuloksia suunnitelmia vasten. Tärkeimpien sidosryhmien tulisi olla mukana. Menneiden havaintojen perusteella voidaan muokata tulevaa kehitysjonoa heijastelemaan keskustelussa syntyneitä havaintoja.
- Retrospektiivi
Tämä on se hetki, kun tutkiskelemme laadullisesti itseämme ja tiimiämme. Mikä meni hyvin? Säilytetään sellaiset toimintamallit? Mikä olisi voinut mennä vielä paremmin? Ratkotaan se yhdessä! Parhaat ratkaisuehdotukset voidaan lisätä tulevaan kehitysjonoon. Jotkut pitävät retrospektiiviä jopa Scrumin tärkeimpänä asiana, koska siinä korostuu koko ajatuksen ydin eli jatkuva oppiminen, joka nopeuttaa tekemistä ja tekee jokaisesta työpäivästä paremman. Älkää siis skipatko tätä tapahtumaa, vaan panostakaa siihen.
Keskustellaan asioista aidosti! Tarkoitus on mennä asioiden ja ilmiöiden taakse. Siinä missä Sprintin katselmoinnissa keskitytään substanssiin ja lopputulokseen, Retrospektiivissä eli tuttavallisemmin Retrossa tarkastellaan tiimin toimintaa. Emme kysy ainoastaan mitä tapahtui, vaan miksi? Näin voimme oppia jatkuvasti uutta ja voida paremmin.
Yrittäkää myös aidosti kuunnella toisianne. Älä keskity siis väittämään kaverin palautetta vastaan vaikka se tekisi vähän kipeääkin. Tarkoitus on hyvä, ja teidän yhteinen.