Agile Manifesto
Agile-kattotermin syntyperillä käytiin agile vaikuttajien kokous, jossa keskusteltiin, miten kiteyttää se johtoajatus uudistuksista, jotka porukka selkeästi jakoi ajatuksen tasolla mutta ei osannut nimetä. Lopulta valkotaululle syntyi seuraava julistus, joka elää edelleen. “Arvostamme
- Yksilöitä ja kanssakäymistä enemmän kuin menetelmiä ja työkaluja
- Toimivaa ohjelmistoa enemmän kuin kattavaa dokumentaatiota
- Asiakasyhteistyötä enemmän kuin sopimusneuvotteluja
- Vastaamista muutokseen enemmän kuin pitäytymistä suunnitelmassa
Jälkimmäisilläkin asioilla on arvoa, mutta arvostamme ensiksi mainittuja enemmän.“
Mitäs tämä nyt sitten aikuisten oikeesti kohta kohdalta meinaa?
Ensiksi on kommentoitava yleisesti kohtaa “jälkimmäisilläkin on arvoa”. Kun agile-sanomaa viedään aivan uuteen ympäristöön, saatat kohdata muutosvastarintaa siltä osin, että agile-maailmassa jätettäisiin kaikki suunnittelematta, dokumentoimatta, tai sopimatta.
Ei.
Julistus puhuu prioriteeteista. Se puhuu siitä, minne suurin osa energiastamme ja tekemisestä ohjataan. Esimerkkinä julistuksessa ei sanota, ettei ohjelmistokehitystiimin tulisi tuottaa enää mitään dokumentaatiota. Se vain asettaa arvojärjestyksessä ensimmäiseksi sen, että se mitä me dokumentoimme, ylipäänsä toimii ensin. Muutenhan koko dokumentaatio menettää merkityksensä.
Yksilöt ja kanssakäymiset
Usein lyhytkin keskustelu, jossa yritämme oikeasti ymmärtää toisiamme ja käsillä olevaa aihetta johtaa suurempaan ymmärrykseen. Tiedäthän sen ihanan tunteen, kun joskus pelkkä asian ääneen sanominen parhaalle kaverille auttaa keksimään ratkaisun? Sama pätee työelämässä. Luovuus piilee aidossa kanssakäymisessä, ratkaisut ikään kuin kuplivat esille meistä, kun olemme aidosti läsnä.
Toimiva ohjelmisto
Alkuperäisessä julistuksessa puhutaan ohjelmistosta, koska agilen kehto oli ketterässä ohjelmistokehityksessä, mutta termi voidaan tänä päivänä ymmärtää kattamaan mitä tahansa yrityksesi palvelua tai tuotetta.
Tällä julistuksen kohdalla tarkoitetaankin tarjoomasta riippuen seuraavaa: on paljon tärkeämpää, että myymämme asia toimii oikeasti käytännössä ja tekee, mitä luvataan, kuin kirjoittaa tuhansia sivuja siitä, miten sen pitäisi ehkä toimia tai miten se on saatu toimimaan juuri sillä tavalla.
Asiakasyhteistyö
Asiakasyhteistyön nostamisella toiminnan keskiöön sopimusneuvottelujen sijaan tarkoitetaan sitä, että on varsin lyhytnäköistä ajatella, että mikäli me olemme tehneet nyt kaiken sen mitä alunperin pyydettiin, niin olemme onnistuneet.
Todellisuudessa ihmisten odotukset ja toiveet kehittyvät koko ajan maailman mukana. Voi myös olla vaikeaa oikeasti ymmärtää itseään ja omia toiveitaan, ennen kuin näkee jotain konkreettista.
Ajattelepa vaikka, että päättäisit tehdä Pientä Pintaremonttia kotonasi puolison kanssa. Hahmottelette minkä väriset seinät, millaiset listat, millaisen valaistuksen ja millaiset huonekalut tilaan haluat. Aika usein jo siinä vaiheessa kun seinät on lopulta saatu maalattua, koska saatatkin nähdessäsi seinän oikeasti muuttaa äkisti mieltäsi lopuista asioista. Tai toteatkin, että tämä väri ei olekaan luonnossa isolla seinällä sellainen kuin pienestä värinäytteestä kuvittelin.
Sama pätee asiakkaasi tarpeisiin, oli asiakkaasi sitten toinen yritys, kuluttaja, tai vaikka sisäinen, toinen osasto. Siksi ketterästi toimiessa pyritään toteuttamaan asiakkaan toiveita pienissä paloissa, ja mukauttamaan sitten palautteen perusteella tulevaa. Koska lopulta, vaikka voisitkin todistaa olevasi oikeassa alkuperäisen tilauksen suhteen, ainoastaan täyttämällä asiakkaan todelliset toiveet voit varmistua että sinulla on myös tyytyväinen asiakas vielä huomenna.
Eli ei käytetä kuukausikaupalla aikaa siihen, että yritetään päästä sopimukseen, jossa on kiinnitetty aikataulu sekä sisältö. Sen sijaan, lähdetään liikkeelle perusasioilla: millaisella tiimillä asiat tehdään, mikä on tavoite, minkälaisella backlogilla toimitaan? Sitten lähdetään ketterien periaatteiden mukaisesti etenemään siten, että aina säännöllisin väliajoin esitellään, mitä on saatu aikaiseksi ja muutetaan tarvittaessa suuntaa.
Vastaaminen muutokseen
Jos katsot nyt loppuviikon säätiedotusta ja siellä povataan sadetta, laitatko perjantaina päälle sadetakin, vaikka aurinko sittenkin helottaisi täydeltä taivaalta? Tuskinpa vain. Miksi siis toimisit näin työpiirissä?
Niin hassulta kuin se kuulostaakin, ei työprojekteissa ole perinteisesti tavatonta pyöriä väärässä vaatetuksessa sään muuttuessa. Tämä johtuu siitä, että perinteisesti operatiivisessa suunnittelussa ja johtamisessa on arvostettu ennustettavuutta ja pitkän tähtäimen suunnitelmia empiirisen reagoinnin sijaan.
Ketterän arvoista yksi tärkein onkin siis vastaaminen muutoksen. Muutoksen vastaanottaminen innolla ja uteliaisuudella on se ratkaiseva tekijä, joka tekee ketterästä tiimistä kompetentin vielä ylihuomennakin.