Hyppää sisältöön

Scrum

Scrum

Tervetuloa maailman käytetyimmän ketterän menetelmän pariin! Menetelmän nimi menetelmän nimi (engl. scrum) viittaa rugbyn erikoistilanneryhmitykseen. Se on jäänyt käyttöön ehkä johtuen johtuen menetelmän yhtäläisyyksistä rugby-joukkueeseen ja sen toimintaan; molemmat ovat erilaisiin tilanteisiin sopeutuvaisia, nopeita ja itseohjautuvia.

Scrumia on alunperin käytetty lähinnä tuotekehitys- ja ohjelmistokehitystiimeissä, mutta viime aikoina on alettu tajuta sen arvo mihin tahansa tekemiseen aina liiketoiminnan johtamisesta vaikka markkinointiin saakka. Koska taikatemppu tehokkuuteen on usein osa-alueesta riippumatta sama: läpinäkyvyyden ja jatkuvan oppimisen keinoin lisätään niin tehokkuutta kuin merkityksellisyyden tunnettakin.

Scrum on osa-alueesta riippumatta joukkuepeli, ei yksilöpuurtamista. Scrum-tiimi on kykeneväinen itseohjautuvuuteen eli päätöksen tekoon siitä syystä, että tiimistä löytyy kaikki tekemiseen tarvittavat substanssi-osaamiset yhdistettynä vahvaan tunteeseen siitä, että me tiiminä hemmetti soikoon osaamme tämän asian ja jos emme osaa, niin yhdessä reflektoiden opettelemme. Tästä syystä Scrum-tiiminä onnistuminen kytkeytyy usein ihan yrityksen ylimpään johtoon ja organisaatiokulttuuriin asti. Jotta Scrum-tiimistä saadaan parhaat tehot ja laatu irti, on oltava vahva luottamuksen ja kannustuksen ilmapiiri, jotta tiimi uskaltaa kokeilla ja onnistua.

Tiimi suunnittelee ja tekee kaiken sprinteissä, eli maksimissaan 30 päivän ja yleensä viikon tai kahden iteraatiosykleissä. Sprintillä on selkeä tavoite ja päämäärä, ja sen lopputuloksia kutsutaan inkrementeiksi, askeliksi kohti asiakkaalle ja liiketoiminnalle merkityksellistä lopputuotetta tai palvelua.  Jokaisen inkrementin pitää täyttää valmiin määritelmä eli DoD.

Inkrementtien suunnittelusta tekee helpompaa tiimin vähitellen rakentuva tuotteen kehitysjono eli backlog, eli lista hyvin mietittyjä arvauksia siitä, mikä voisi olla seuraavaksi arvokkainta tekemistä alkavalla iteraatiojaksolla. Tuotteen kehitysjono on vähitellen syntyvä, järjestetty lista siitä, mikä on tarpeen tuotteen
parantamiseksi. Se on ainoa lähde Scrum-tiimissä tehtävälle työlle, josta kehittäjät valitsevat aina tekemisen seuraavalle sprintille.

Tuotteen backlog on tärkeysjärjestyksessä tiimin tuoteomistajan (Product Owner, PO) ja koko tiimin toimesta. Huom: tärkeysjärjestyksessä. Tärkeysjärjestys tarkoittaa sitä, että KAIKKI asiat ovat oikeasti tärkeysjärjestyksessä, peräkkäin. Ei sitä, että kaikki asiat ovat kuitenkin loppupeleissä yhtä tärkeitä. Tärkeysjärjestyksen määrittelyssä tiimiä ja tuoteomistajaa auttaa arvon ja ajan suhde. Se, että joku asia on itsessään arvokasta, ei yksin riitä. Tiimi vertaa sitä vielä siihen aikaan, joka heiltä menee tuoda tämä asia päivänvaloon aina asiakkaalle asti. Tiimin pöytälaatikossa pyörivä keskeneräinen suunnittelukappale ei luo arvoa kenellekään, se on ainoastaan kuluerä. Siksi tiimi vertaa näitä kahta asiaa keskenään tehdessään päätökset.

Iteraatiosykleistä merkittäviä tekevät niihin sisäänkirjoitetut Scrumin tapahtumat.

Scrum-tarinan super sankareita taas ovat Scrum-tiimin jäsenet.

Tästä voit kerrata äsken mainitut Scrumin tuotokset.

Tilaa uutiskirjeemme

Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi ja asiakaskokemus

    Elina Kervinen

    +358 40 55 260 22

    Buukkaa tapaaminen

    Koulutukset ja työpajat

    Raija Harle

    +358 40 747 29 22

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 86 64

    Buukkaa tapaaminen