Omakehu on välillä vakavaa hommaa!
Oletko huomannut, että monesti terävät, ahkerat ja taitavat ihmiset kyseenalaistavat suoriutumistaan ja osaamistaan? “Osaanko sittenkään riittävän hyvin?”, “Voisinko tehdä jotain kuitenkin paremmin?”, “Tää meni ihan hyvin, mutta..!” Vähintään tuo MUTTA on lisättävä sivulauseeseen, jottei omakehu haisisi!
Asiantuntijoiden rooliin kuuluu jatkuva kasvu, oppiminen ja ajan hermolla pysyminen. Osittain se on myös ohjannut meitä siihen, että meidän on vaikea pysähtyä olemaan tyytyväisiä itseemme.
Servant Leader kehuu muita, muttei itseään
Ketteryyden konsulttimme kannustavat tiimejään, rohkaisevat asiakkaitaan ja kehuvat kollegaansa vuolaasti ja usein. Tiimiä on helppo kiittää hyvästä työstä ja juhlistaa onnistumisia. Mutta sen sijaan lähes kellekään meistä itsensä kehuminen tai kiittäminen ei ole tuntunut lainkaan niin helpolta. Myös toisen kehu voidaan kuitata: ”No en mä nyt oikeestaan paljon mitään..” Miten voisimme nostaa henkilökohtaisen ketteryytemme uudelle tasolle ja pitää itsemme kanssa pientä retrospektiiviä siten, että annamme itsellemme luvan olla ylpeitä omista teoistamme ja saavutuksistamme?
Omakehuhetki syntyy
Pohdimme tätä dilemmaa muutama kuukausi sitten virtuaalisella kahvitauollamme ja päätimme aloittaa weeklymme seuraavana perjantaina ns. omakehu-hetkellä. Onneksi meillä oli muutama päivä aikaa miettiä tahoillamme, mitä onnistumisia nostaisimme esiin sekä valmistautua henkisesti kehumaan ja kiittämään itseämme!
Onnistumisen tai asian, jonka takia kiitämme itseämme, ei suinkaan tarvitse olla jättimäisen projektin maaliin saattaminen tai muu urotyö, vaan joku ihan pienen pienikin asia on omakehun arvoinen. Haastavasta tilanteesta selviytyminen, vähempi suorittaminen, pitkään pendanneen homman hoitaminen – mikä tahansa käy, kunhan kehutaan!
Miten meni noin niiku omasta mielestä?
Olemme nyt pari kuukautta joka perjantai kehuneet ja kiittäneet itseämme. Aluksi tämä oli todellista kiemurtelua ja punastelua, mutta päätimme ettemme päästä itseämme kuin koiraa veräjästä, vaan käynnistäisimme vastedes weeklymme omakehuhetkellä – ainakin toistaiseksi.
Kerran olin autuaasti unohtanut koko omakehuhetken, joten se tuli niin sanotusti puun takaa! Sydän hyppäsi säikähdyksestä kurkkuun: ”Kääk! Mun pitää spontaanisti kehua itseäni!” Säännöllisellä toistamisella omakehuhetki ei kuitenkaan enää tunnu niin epämukavalta. Jos nyt tarkkaan miettii, niin oikeastaan hetkestä on muodostunut mukava seremonia, jossa meillä on lupa kiittää itseämme ja taputtaa omaa olkapäätä. Suusta on välillä livahtanut jopa: ”Hyvä minä!”. Jos yritämme spoilata omakehumme kehumalla ensin ja jatkamalla ”mutta..”, olemme sopineet pelisäännöksi, että tällöin joutuu kehumaan itseään jostain muusta aiheesta. Joten ei muttia!
Miksi tämä on niin vaikeaa?
Mikä itsensä kehumisessa suomalaisessa kulttuurissa sitten on niin vaikeaa? Vaatimattomuus kaunistaa ja omakehu haisee. Tämä on iskostunut mieliimme jo pienestä pitäen ja tätä mindsettiä on todella vaikea muuttaa. Työhaastattelu tuntuisi olevan lähestulkoon ainoa hetki, jolloin työelämässä on sallittua kehua itseään.
Emme me suomalaiset edelleenkään pidä henkselien paukuttelusta, mutta omien vahvuuksien tunnistaminen ja itsestään silloin tällöin ylpeänä oleminen, ei liene vahingollista itselle tai muille – päinvastoin. Kannustammehan lapsiammekin olemaan ylpeitä aikaansaannoksistaan, miksemme kannustaisi itseämmekin?
Nyt on aika taputtaa itseään olkapäälle ainakin kerran viikossa! Kokeilkaapa! 😊 Tähän loppuun kehun itseäni. Hyvä minä! Olen viikon sisään saanut jo kaksi blogi-kirjoitusta aikaiseksi ja nyt muistin käyttää väliotsikoitakin.
P.S Jos haluat oppia mm. retroilemaan itsesi kanssa, osallistu henkilökohtaisen ketteryyden kurssillemme, joka on Suomessa ainoa laatuaan.