Hyppää sisältöön

Asiantuntijat

Asiantuntijamme ovat muutoskonsultoinnissa ja ketterässä tekemisessä Suomen kärkeä. Tavoitteemme on sinun hankkeesi onnistuminen sekä osaamisen siirtäminen asiakkaidemme henkilökunnalle esimerkin voimalla.

Meidän jengi

Elina Kervinen

Agile Leadership Consultant & CEO +358 40 55 260 22

Elina on Taskmillin toinen perustaja. Hän on kokenut ketteryyden asiantuntija sekä Taskmillin pidetty toimitusjohtaja. Elinalla on 15 vuoden mittava track record kehityshankkeiden vetämisestä piirrospöydältä maaliin vaihtuvin ketterin menetelmin. Hän omistautuu sataprosenttisesti etsimään asiakkailleen heitä parhaiten palvelevat ratkaisut ja mallit, ratkoen samalla organisaation tärkeitä haasteita. Elina on vienyt onnistuneesti ketteriä menetelmiä useille eri toimialoille vaikuttavin tuloksin ja on omiaan kristallisoimaan ketteryyden merkityksen myös johdolle.

Raija Harle

Agile Leadership Consultant, koulutukset +358 40 747 29 22

Raijalla on vahva käytännön kokemus yli kahdenkymmenen vuoden ajalta suurten yritysten toimintatapojen järkevöittämisestä. Hän auttaa yrityksiä mielellään valmentaen ja kouluttaen ketteryyteen tai tehden muutosta ketterässä roolissa toimien. Raija kehittää myös Taskmillin valmennus- ja koulutusyksikköä sekä suunnittelee ketteryysvalmennuksia organisaation tarpeista lähtien. Tämän tähtifasiliaattorin työpajoissa osallistujat pääsevät keskittymään täysillä ja tulokset ovat taattuja.

Jutta Glad

Agile Leadership Consultant & COO +358 40 540 86 64

Jutta on Taskmillin toinen perustaja ja COO. Jutan käytännön näkemys ketterästä metodologiasta säteilee tiimirajojen ulkopuolelle kirkastaen kaikkien ajatukset siitä, kuinka toimia osana tehokasta ketterää organisaatiota. Jutassa yhdistyy tehokkuus, tunneäly ja ketterien työkalujen rockstar! Hänellä on vahva kokemus ketterien projektien vedosta ja toimintamallien kehittämisestä.

Mikko Piiroinen

Agile Leadership Consultant +358 40 342 43 05

Mikko on kehitystiimien unelmapeluri, on sitten roolina tiimin kehittäminen Scrum Masterina tai tavoitteen kirkastaminen Product Ownerina. Mikko ymmärtää tiimin kaikkia osapuolia ja hän keskusteleekin sujuvasti niin designerin, liiketoimintapäättäjän, loppukäyttäjän kuin kehittäjänkin kanssa. Mikon työkalupakista löytyy Scrumista ja Kanbanista aina LeSS:iin ja SAFeen – tavanomaisia työkaluja kuten Jiraa unohtamatta. Mikko on taustaltaan toimittaja, joten hänellä on myös terävä kynä!

Timo Ruottinen

Agile Leadership Consultant +358 40 846 80 54

Timolta löytyy osaamista ketterän tekemisen sisältä, alta, päältä ja ympäriltä. Timo on aloittanut uransa aivan hands-on koodin ja arkkitehtuurin parissa. Sittemmin hän on työskennellyt sekä tiimin coachina ja esimiehenä että draivannut tärkeitä tavoitteita kehitykseen tuotepäällikkönä. Vankka kokemus onnistumisineen ja sattumineen on tehnyt Timosta varman tekijän, joka ei pienistä hätkähdä, ja jonka valmentava ja rauhallinen ote tekee hänestä mahtavan lisän tiimiin kuin tiimiin.

Hanna Havulinna

Agile Leadership Consultant

Hannan työkalupakki koostuu esimerkiksi IT-projektien ketterästä hallinnasta, eri sidosryhmien johtamisesta sekä muutosvalmennuksesta. Hannan supervoima on asiakaskeskeisyys: hän rakastaa asiakkaan tarpeiden analysointia ja varmistaa, että paras mahdollinen ratkaisu löydetään ongelmaan kuin ongelmaan! Agilen lisäksi Hanna on taitava lukuisissa kielissä ja alkuaan valmistui italian kielen dosentiksi! Nykyään Hanna kuitenkin puhuu mieluiten ketteryyden kieltä ja ansiokkaasti kääntää liiketoiminnan tarpeet kehitystiimille ymmärrettävään muotoon.

Virpi Repo

Agile Leadership Consultant

Virpillä on yli 20 vuoden kokemus ohjelmistokehityksen saralta, ja hän elää ja hengittää ketteryyttä – niin vapaa-ajalla kuin työpöydän takana! Virpin erikoisalaa onkin ketterien toimintatapojen kehittäminen sekä agilen kouluttaminen. Ansiokkaalla urallaa, hän on ehtinyt toimia myös esimerkiksi SAFe coachina sekä RTE:nä ja ketteröittänyt erikokoisia organisaatioita jo vuosien ajan. Virpistä ainutlaatuisen tekee se, että hän todella uskaltaa työntää kätensä syvälle saveen, palvellen asiakasta juuri niin kuin pitääkin.

Eduard Kempi

Agile Leadership Consultant

Eduardilla on monipuolista kansainvälistä kokemusta teknologiakonsultoinnista, kehitysprojektien hallinnasta sekä liiketoimintaprosessien kehityksestä. Hän on toiminut avainrooleissa suuryrityksissä sekä pyörittänyt omaa teknologia-alan startuppia. Hänellä on vankka osaaminen erilaisista ketteristä työkaluista, kuten Scrumista, Kanbanista ja SAFesta. Eduardin vahvuuksiin kuuluu yrittäjälähtöinen sekä ratkaisukeskeinen asenne ja hän nauttii suuresti asiakaslähtöisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisestä.

Elina Jolma

Agile Leadership Consultant

Elinan ydinosaamista ovat uuden liiketoiminnan kehittäminen, tuote- ja palvelujohtaminen, tuote- ja kehitysportfolioiden hallinta sekä kehitystiimien johtaminen. Elinalla on myös syvällinen ja laaja-alainen osaaminen konsultointiliiketoiminnan johtamisesta sekä esihenkilönä toimimisesta. Erityisen hyvä hän on muutoksen fasilitoinnissa, ihmisten johtamisessa, uusien toimintamallien luomisessa, toimintamallien jalkauttamisessa sekä viestinnässä.

Liisa Holopainen

Hallintoassistentti

Liisa toimii meidän osa-aikaisena hallintoassistenttina. Hänen työnkuvaansa kuuluu esimerkiksi talous- ja henkilöstöhallinnon avustavat tehtävät, kuten laskujen seuranta ja maksu, sekä erilaiset organisointi- ja viestintätehtävät. Näiden lisäksi Liisa avustaa markkinointiin ja myyntiin liittyvissä tehtävissä. Päätoimisesti Liisa opiskelee LUT-yliopistossa kauppatieteitä.

Maija Autti

Agile Leadership Consultant

Maija tuntee ohjelmistokehityksen salat kuin omat taskunsa! Urallaan Maija on esimerkiksi johtanut erilaisia projekteja ja pienkehitystä, kehittänyt eri järjestelmiä monitoimittajaympäristössä sekä vastannut testauksesta ja laadunvarmistuksesta. Monissa liemissä keitetty Maija on myös ketteryyden mestari – esimerkiksi toimintatapojen ja prosessien järkevöittäminen ovat Maijalle tuttuja juttuja. Ansiokkaalla urallaan Maija on lisäksi nähnyt ensi kädessä, että ohjelmistokehityksestä tuttuja ketteriä tapoja voidaan todellakin soveltaa toimialasta riippumatta, esimerkiksi finanssi- tai kaupan alalla.

Meri Lyytinen

Agile Leadership Consultant

Merillä on monipuolista projektikokemusta erilaisilta aloilta kuten IT, vähittäispankkitoiminta, kiinteistöpalvelut, viestintä ja HR. Hän on toiminut projektipäällikkönä sisäisissä kehitystehtävissä sekä laajemman hankkeen muutosviestinnän tehtävissä. Merillä on vahvasti ihmislähtöinen ja demonstratiivinen lähestymistapa työtehtäviin ja hän lähtee kaikkiin haasteisiin positiivisella ja energisellä can-do -asenteella. Hänen vahvuuksiinsa kuuluu loppukäyttäjälähtöinen ajattelutapa ja hän nauttii yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa.

Rasmus Ståhle

Agile Leadership Consultant

Rasmus on toiminut yli 20 vuoden ajan ohjelmisto- ja digitaalisten palveluiden kehityksen parissa erilaisissa rooleissa. Hänellä on laaja-alaista kokemusta tiimien ja organisaatioiden ketterien toimintamallien valmentamisesta, kouluttamisesta sekä projektien läpiviennistä. Kokonaisuuksien hahmottaminen sekä eri sidosryhmien tarpeiden ymmärtäminen on Rasmuksen vahvuuksia ja hänellä on kyky saada erillaiset tiimit toimimaan tehokkaasti ja puhaltamaan yhteen hiileen. Valmennuksessaan Rasmus keskittyy jatkuvaan kehittymiseen, yhteistyöhön sekä arvontuottamiseen asiakkaalle.

Rita Saastamoinen

Taloushallinnon assistentti

Rita toimii meidän osa-aikaisena talouden assistenttina. Hänen työnkuvansa painottuu talous- ja henkilöstöhallinnon avustaviin tehtäviin, kuten laskujen käsittelyyn, maksuun ja seurantaan, sekä palkka-asioiden hoitamiseen. Lisäksi Rita avustaa myyntiin ja markkinointiin liittyvissä tehtävissä yhdessä Liisan kanssa. Rita opiskelee kolmatta vuotta kauppatieteitä Estonian Business Schoolissa.

Tomi Korpela

Agile Leadership Consultant

Tomilla on yli 25 vuoden kokemus kehitystehtävistä erityisesti IT:n puolella. Uransa aikana hän onkin toiminut muun muassa hands-on sovelluskehittäjänä, järjestelmäasiantuntijana, teknologiajohtajana ja IT-arkkitehtina. Viimeisimpien vuosien aikana Tomin työtehtävät ovat kuitenkin suuntautuneet enemmän ketterään maailmaan – hän on muun muassa johtanut kehitystiimejä järkevämpiin työtapoihin, toiminut Scrum Masterina kriittisissä projekteissa, ja koordinoinut sidosryhmien toimintaa. Uransa aikana monissa liemissä keitetty Tomi on oppinut, että tärkeintä on kuitenkin tarttua kädet savessa rohkeasti käytännön työhön!

Ville-Veikko Järvilehto

Agile Leadership Consultant

Ville-Veikko on kerännyt vuosikymmenen ajalta kokemusta ohjelmisto- ja palvelukehityksestä tuoteomistajana sekä Scrum Masterina, höystettynä musiikki-, IPR- ja media-alojen osaamisella. Mukaan on mahtunut monia isompia ja pienempiä järjestelmäprojekteja, minkä lisäksi hän on ollut aina mukana kehittämässä työyhteisöjen toimintatapoja ja prosesseja. Ville-Veikon vahvuuksiin kuuluu teknisten yksityiskohtien ja kaupallisten tavoitteiden yhteensovittaminen ja näiden sidosryhmien välissä tulkkina toimiminen.

Kumppanikouluttajamme

Andreas Björk

Ketterä johtaminen

Andreas rakentaa vahvoja tiimejä ja arvoa tuottavia yrityksiä. Hän on liidannut useita menestyksekkäitä transformaatioita, tuotelanseerauksia ja kriittisiä hankkeita. Andreas valmentaa ketteryyttä organisaation kaikilla eri tasoilla ja on kokenut fasilitoija. Andreaksen erityistaito on saada hajautetut organisaatiot ja etäjohtaminen toimimaan toimialasta riippumatta. Hänellä on myös reseptit ketteryyden skaalaamiseen IT:n ulkopuolelle sekä työntekijöiden sitouttamiseen. Andreakselta sujuu suomen lisäksi englanti ja ruotsi.

Jaakko Koivula

Ketterien menetelmien kouluttaja, PO, Scrum Master

Jaakko on ketterien menetelmien erikoismies ja puolesta puhuja. Hän on osaava ja kokenut tuoteomistaja ja Scrum Master, ja hanskassa pysyy myös projektit. Jaakko on myös erittäin arvostettu kouluttaja, joka opettaa Scrumin ja ketterien menetelmien käyttöä organisaatioille. Hänen laajasta kokemuksestaan riittää käytännön esimerkkejä osallistujien iloksi.

Jaakko korostaa kaikessa tekemisessä luottamuksen luomista ja vaalimista – se on salainen ainesosa onnistumisten takana.

Tiina Nevalainen

Testauspäällikkö

Tiinalla on pitkä ja laaja-alainen kokemus ohjelmistotestauksesta ja lähellä asiakasrajapintaa toimimisesta. Päivittäisessä työssään testauspäällikkönä hän pyrkii varmistamaan, että asiakkaan tarpeet on huomioitu riittävän hyvin toteutuksessa. Kädet savessa tekeminen on opettanut kuinka tärkeään on saada liiketoiminta ymmärtämään testauksen merkitystä ja tekemään järkevät valinnat kokonaisuuden kannalta. Tiinan koulutuksen jälkeen ymmärrät paremmin millaisia valintoja projektissasi on tehtävä ja kuinka viet testausta kattavasti ja tehokkaasti eteenpäin.

Timo Rongas

Mr. Remote By Nature

Timolla on kehittäjätausta ja hän on toiminut pitkään erilaisten agile-tiimien parissa monissa eri Agile Leadership-rooleissa. Timon sydäntä lähellä on tiimien ja organisaation ohjaaminen mahdollisimman tehokkaaseen etätyöhön. Vaikka optimitilanteessa ketterä tiimi ja koko hanke työskentelee samassa tilassa, se ei kuitenkaan monesti ole mahdollista. Timolla on avaimet hajautetun tiimin ja organisaation etätyöskentelyn onnistumiseen.

Vilja Helkiö

Viljalla yli 15 vuoden kokemus UX-suunnittelusta ja palvelumuotoilusta sellaisista yrityksistä kuin Nokia, Etisalat, ja viimeisimpänä F-Secure, jossa hän oli Head of CX. Vilja on menetyksekkäästi hyödyntänyt design sprinttejä, työpajoja ja asiakaskeskeisen muotoilun metodeja ketterissä tuotekehitysympäristöissä. Vilja johdattaa sinut lempeästi mutta varmasti palvelumuotoilun maailmaan, ja auttaa sinua ratkomaan juuri oikeita asiakkaan ongelmia.

Jussi Lattu

Digital Automation

Jussi on Suomen kärkiosaaja automatisoitavien prosessien mallinnuksessa ja automaation kehittämisessä. Hänellä on laaja ymmärrys sekä automaation kehittämisestä liiketoiminnan näkökulmasta että myös erilaisista teknologioista, joilla automaatio voidaan toteuttaa. Jussin supervoima on saada sekä liiketoimintaihmiset että teknologiaihmiset ymmärtämään toisiaan ja puhaltamaan yhteen hiileen. 

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirjeemme

Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi ja asiakaskokemus

    Elina Kervinen

    +358 40 55 260 22

    Buukkaa tapaaminen

    Koulutukset ja työpajat

    Raija Harle

    +358 40 747 29 22

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 86 64

    Buukkaa tapaaminen