Taskmillin asiantuntijoista jo suuri osa on freelancereita eli “friikkuja”, joiksi heitä meillä tuttavallisemmin nimitetään. Haluamme Taskmillilla olla friikuillemme aidosti reilu kumppani, jonka kanssa asiantuntijat voivat keskittyä siihen mitä oikeasti parhaiten osaavat ja jättää myyntipuolen sun muun byrokratian meille. Meillä freelancer-yhteistyö perustuukin läpinäkyvyyteen sekä asiantuntijoiden kunnioittamiseen.
Pyrimme liittämään friikut osaksi työyhteisöämme kutsumalla heidät työntekijöiden tapaan mukaan tekemiseen. Useat koulutukset, verkkokurssit ja muut tuotteet onkin rakennettu osaavien freelaceriemme kanssa yhteistyössä. Vapaamuotoinen yhteisöllinen tekeminen, kuten Taskmill-lounaat, viikottaiset afterworkit ja juhlallisuudet löytyvät myös freelancereidemme kalentereista. Tärkeänä bonuksena monet kokevat etenkin muiden asiantuntijoiden kanssa sparrailun, jolle luomme puitteet. Moni alkuaikojen freelancereistamme onkin yhä viiden vuoden jälkeen Taskmillin asiakkuuksissa.
Päätimme pyytää kommentteja yhteistyöhömme liittyen muutamalta friikultamme, jotka ovat olleet jo useita vuosia kauttamme toimeksiannoissa. Halusimme kuulla, missä asioissa olemme erityisesti heidän mielestään onnistuneet freelancer-toiminnassamme.
Finanssimaailmasta kanafarmille ja takaisin
Päivi Manninen on toiminut freelancerina jo 17 vuotta, joista 3 vuotta Taskmillin friikkuna kolmella eri asiakkaalla. Päivi on tällä hetkellä finanssialan toimeksiannossa Process Lead -roolissa, jossa hänen tehtävänään on mm. luoda kuvaustapa ja kuvata tietyt liiketoiminnalliset prosessit asiakkaan tärkeälle kärkihankkeelle.
Päivi kertoo pitävänsä hommien tekemisestä freelancerina, koska se luo tietynlaisen vapauden – tehdä töitä tai olla tekemättä. Päivi kerkesikin keväällä jo astella eläkkeelle ja viettää aikaa kanoja ja puutarhaa hoivaten, kunnes ikävä takaisin töihin iski. Taskmillin CEO Elina Kervinen hoiti Päiville pikapikaa pari haastattelua, joista sopiva toimeksianto nopeasti löytyikin. Friikkuna oleminen sopii siis Päivin elämäntilanteeseen paremmin kuin hyvin.
Päivi arvostaa freelancer-toimeksiantoja välittävässä kumppanissa etenkin reiluutta, aktiivisuutta, mutkattomuutta, suorapuheisuutta ja suoraa toimintaa. Taskmillin kohdalla etenkin pienyrittäjyys isojen kasvottomien multi-nordiccien kilpailijana vetoaa. Taskmillillä Päivi arvostaa hyviä toimeksiantoja, reilua peliä sekä hintoja. Myös kivanoloinen nuori porukka sekä tarjolla oleva yhteisöllisyys mainitaan, vaikka se onkin kuulemma jo ohi mennyt juna Päivin kohdalla. Myös Taskmillin Elina Kervinen saa kiitosta:
Taskmillilla on superhyvä vetäjä Elina, joka ei tunnu pelkäävän mitään: tarttua liidiin, tarjota aina, kun asiakkaalla on tarve, kaivaa varmaan oikeat tekijät tällä haastavalla markkinalla vaikka kiven silmästä, eikä ole ikärasisti. Erittäin aikaansaava tyyppi!
Freelancer-ura tuo joustavuutta elämään
Timo Rongas toimii tällä hetkellä Taskmillin asiakkaalla teknisen integraatiotiimin tuoteomistajana. Timon päätoiminen freelancer-ura alkoi Taskmillilla 2020 vuoden alussa, jota ennen hän teki friikkukeikkoja silloin tällöin sivutoimisesti. Timon ja Taskmillin yhteinen matka on siis kohta kestänyt jo 4 vuotta.
Timo on jäänyt freelancer-uralle, koska hän nauttii projektiluontoisesta tekemisestä hyvässä ja pahassa. Keikkamaisen työn luonne vetää puoleensa, koska tehtäviä saadaan valmiiksi, jonka jälkeen voi siirtyä seuraavaan haasteeseen. Freelancerina pääsee myös näkemään paljon erilaisia toimeksiantoja ja aloja, joista Timolla onkin monipuolista kokemusta. Toinen hyvä puoli friikkuna toimimisessa on myös Timon mielestä vapaus ja “arjen rikkominen”, eli freelancerina perinteistä vuosirytmiä pystyy helpommin rikkomaan.
Timo huomauttaa, että yhden ihmisen firmana on vaikea tehdä sopimuksia isojen tahojen kanssa, jonka takia hän arvostaa Taskmillia reiluna freelancer-toimeksiantoja välittävänä toimijana. Taskmill mahdollistaa Timolle myös työyhteisön, jossa on mukana kollegoita keiden kanssa voi sparrailla ja vaihtaa ajatuksia. Työyhteisö luo pysyvyyttä vaihtuvien keikkojen väliin. Timon mukaan Taskmill on tehnyt homman helpoksi hänelle. Se on reilu ja avoin, aina neuvottelukykyinen kumppani, jonka kanssa sopiminen on helppoa ja läpinäkyvää. Myös mukava porukka ja sen tuoma verkosto johon nojata saa kiitosta.
Freelancer, liity Taskmill-verkostoon!
Oletko sinä aloitteleva tai jo pidemmän uran freelancerinä tehnyt asiantuntija? Etsitkö reilua ja läpinäkyvää kumppania, joka aidosti kunnioittaa sinua ja osaamistasi? Lue lisää ja liity verkostoomme!