Hyppää sisältöön

Maailman suurimmalla mediatoimistokonsernilla on ketterä sydän

GroupM on maailman suurin mediatoimistokonserni, joka pyrkii kaikessa toiminnassaan jatkuvaan kehitykseen ja läpinäkyvyyteen – myös sisäisesti. Niinpä alansa johtava yritys kääntyi Taskmillin puoleen, kun oli aika kehittää sisäisiä  toimintatapoja vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

GroupM:n alkuperäinen tarve oli sisäisen työkalun käyttöönotto ja laajemmin ihmisten työtapojen ketteröittäminen. Asiakkaan tavoite oli selkeä – työkalu haluttiin käyttöön nopeasti, mutta kuitenkin niin, että työntekijät hallitsisivat sen perusteellisesti. Matka siihen, miten asiantuntijat valmisteltaisiin työkalun käyttöönottoon oli tuntematon. Juuri tähän haasteeseen Taskmillin Agile Leadership Consultant Tomi Makkonen pyrki vastaamaan. 

Ketterä muutos pilkottiin pieniksi ja helposti omaksuttaviksi paloiksi. Ensin lähdettiin liikkeelle itse työkalun käyttöönotosta ja varmistettiin, että työkalun hyödyt kirkastettiin jokaiselle asiantuntijalle. Seuraavaksi siirryttiin työskentely- ja ajattelutapojen analysointiin. Jokaista osa-aluetta varten suunniteltiin ja aikataulutettiin info-tilaisuuksia, yleisiä koulutuksia sekä käytännön testausta, jotta GroupM:n asiantuntijat olisivat mukana muutoksen jokaisessa vaiheessa. Erityisen tärkeää oli aloittaa testaaminen ja tiedonkeruu mahdollisimman aikaisin, jotta haasteet tunnistettaisiin ja niitä voitaisiin lähteä ratkomaan. Siksi asiantuntijallemme Tomille oli erityisen tärkeää päästä tekemään töitä hands-on! 

“Minun tehtäväni on ollut tehostaa hankkeeseen käytettyä aikaa ja tukea muutostiimiä heidän työssään. Kun tiimin jäsenet tekevät kehitystyötä muun työn ohessa, on erityisen tärkeää saada kehitykseen käytetystä ajasta kaikki irti”, Tomi kertoo. Tavoitetta ollaan lähdetty edistämään ketterälle kehitykselle ominaisilla palautesykleillä, kahdeksan viikon jaksoilla sekä viikottaisilla status-tapaamisilla.

“Välillä unohtaa, että Tomi on konsultti eikä osa omaa organisaatiota. Tomi tietää, missä mennään myös muiden kehitysprojektien osalta, enkä itse tiedä, mitä asioista olisi tullut ilman Tomin apua”, GroupM:ään kuuluvan Wavemakerin COO Niina Alakoski hehkuttaa.  

Ketteryyden ammattilaisena Tomi on pystynyt auttamaan ja tukemaan GroupM:n asiantuntijoita myös laajemmin. Vastaavia käyttöönottoprojekteja on käynnissä myös muissa Pohjoismaissa, ja Tomi on tunnistanut tärkeitä oppeja ja kehityskohtia, joita on voinut jakaa yli maarajojen. Samalla Tomi on toiminut projektin edustajana muiden pohjoismaiden suuntaan ja kirkastanut kokonaiskuvaa. “Tomi on ollut kultaakin arvokkaampi sekä asiantuntijuuden että projektinhallinnan osalta. Asiat edistyvät itsenäisesti, ja on ollut mahtavaa oppia ketterää työskentelymallia käytännön kautta”, Niina Alakoski kertoo.

Lisätietoja

GroupM

Niina Alakoski
niina.alakoski@wmglobal.com
https://www.groupm.com/

Taskmill

Elina Kervinen, CEO & Agile Leadership Consultant
elina.kervinen@taskmill.fi
https://www.taskmill.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi ja asiakaskokemus

    Elina Kervinen

    +358 40 55 260 22

    Buukkaa tapaaminen

    Koulutukset ja työpajat

    Raija Harle

    +358 40 747 29 22

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 86 64

    Buukkaa tapaaminen