Hyppää sisältöön

Johda Scrumilla perheesi rauhalliseen jouluun

created by Polish

Jaa somessa:

Joulu alkamassa, pienet tontut kurkkii ikkunoista, ja joulurauhaa julistetaan TV:n ruudulla, mutta itse olet vielä moppi kädessä, stressilukema maksimissa, ja toivot jo valmiiksi että saisit edes hetken levätä- joulun jälkeen. Tuttu tunne?

Työtiimien itsensä johtamisen lisäksi ketterät menetelmät sopivat mainiosti itsensä johtamiseen myös niissä tärkeimmissä tiimeissä. Niissä kun on kyse tarkemmasta viitekehyksestä riippumatta siitä, että turvataan tila ja rauha niille kaikista tärkeimmille asioille, ja asioita priorisoidaan niiden todelliseen arvoon perustuen.

Näin johdat kevyesti mukautetulla Joulu Scrum- mallilla perheellesi täydellisen joulun:

Perusta Scrum- tiimi

Perusta tavoitteellinen ydintiimi niistä läheisistä, joiden kanssa aiot ja aidosti haluat joulun viettää. Oli se sitten laajempi perhe lapsien ja mummojen kera, tai sinä ja rakkaimpasi sekä yhteinen koira, valitse ketä ydintiimiin kuuluu. Jos se olet tänä jouluna vain sinä, älä huolestu- tärkeintä että tämä on se tiimi, jossa haluat jouluun rauhoittua.

Muista, että sidosryhmät jotka eivät kontribuoi olennaisesti tiimin tärkeimpiin tavoitteisiin eivät kuulu ydintiimiin, eikä heillä ole siinä sananvaltaa. Valitse siis ne, joilla on eniten merkitystä.

Valitse Sprintin pituus

Sprintti eli kehityksen iteraatiojakso on se tavoitteellinen lyhyt rupeama, jonka aikana tärkeimpiä asioita tiiminä tavoitellaan.

Tänä jouluna mallia mukautetaan niin, että tällä tiimillä on vain kaksi Sprinttiä.

Sprintti 1 on se aika, jonka jo ETUKÄTEEN päätätte käyttää joulun valmisteluun. Siitä ei jousteta. Se on riittävästi myös silloin keskellä Sprinttiä, kun tuntuu, että aika on jo loppumassa kesken.

Jos siis joku pieni, kiusoitteleva, mieleentunkeva asia on sen jälkeen vielä tekemättä, älä välitä siitä. Jos olet keskittynyt yhdessä asetettuihin Sprintti-tavoitteisiin, olet jo tehnyt tärkeimmän, ja voit rentoutua.

Sprintti 2 taas on se aika jona keskitytte täysin palautumiseen ja toisiinne. Se on sen joulurauhan tai loman pituinen jonka haluat häiriöttä tiimillesi taata. Oli se sitten 4 päivää tai kaksi viikkoa, valitse sellainen jakso, jonka oikeasti ja aidosti haluat antaa työkiireiltä läheisillesi aidosti, ja pidä siitä kiinni.

Luo ja priorisoi backlog

Istu alas tärkeimmän tiimisi kanssa. Anna jokaiselle esimerkiksi 20 minuuttia aikaa miettiä, mitkä 1-3 asiaa tekevät joulusta parhaan.

Katsokaa yhdessä läpi luomanne backlog. Luultavasti huomaat, ettei kukaan ole nimennyt viimeisen päälle joulusiivouksen jäljiltä kiiltäviä lattioita tai muita stressin aiheitasi. Luultavasti ne asiat, jotka oikeasti luovat arvoa, ovat aivan muuta. Nämä asiat kuuluvat mukautetussa Joulu Scrumissa Sprintille 2.

Priorisoikaa myös asiat yhdessä niiden luoman arvon ja niihin käytetyn ajan suhteessa, kuten ketterässä yleensä. Vaikka joku asia loisi merkittävästi arvoa, se ei välttämättä ole perusteltu, jos sen valmistelu vaatii 2 kuukautta stressiä ja valmistelua. Poikkeuksena Joulu Scrumissa on toisiinne käyttämänne aika joka lasketaan vain arvoksi.

Sprintti 1 muodostetaan nyt siten, että mietitte yhdessä, tarvitaanko joidenkin Sprintti 2- tavoitteiden saavuttamiseen etukäteisvalmistelua ennen Sprintin 2 alkua. Jos ei tarvita, Sprintti 1 on tyhjä.

Viimeisemmäksi mutta tärkeimmäksi: sitoutukaa Sprint-tavoitteisiinne tiiminä. Kun siis meinaat synnyttää pientä stressin poikasta ja kuitenkin ottaa sitä moppia käteen vielä viimeisen kerran jo joulurauhan julistuksessa: älä- ellei se kuulu tärkeimpiin joulutavoitteisiinne.

Aloittakaa Sprint ja pitäkää Daily ja Retro

Aamuisin kokoontukaa Dailyyn esimerkiksi joulupuuron äärellä varmistamaan, mitä tavoitteita teidän pitikään tänään saavuttaa, ja suunnitelkaa ne nopeasti. Samalla varmistakaa, ettette häsää kaikkea muuta, joka vaarantaisi nämä tärkeimmät perheenne tavoitteet, jotka olette yhdessä luvanneet toisillenne.

Kun Sprintti 2 on ohi, istukaa vielä yhdessä alas Retroon, ja miettikää miten joulu meni. Tässä Joulu Retrossa kuitenkin keskitytään vain positiiviseen jatkuvan parantamisen sijaan.

Mitä teitte yhdessä tiiminä sellaista, joka teki jokaisen joulusta paremman? Tämä on hyvä hetki myös sanattomalle hiljentymiselle, sen kaiken äänettömän kiitoksen antamiselle rakkaimmillemme, joka jää arjessa usein jatkuvalta hälyltä aistimatta.

PST. Jos olet yksin tänä jouluna, älä huolestu. Voit tehdä saman priorisoinnin itseksesi, kiittäen sitä kaikista tärkeintä tiimin jäsentä jokaisesta vuoden päivästä, ja antaen itsellesi aikaa palautua ja rauhoittua.

Pst. Klikkaa täältä itsesi ketterämpään työarkeen

Tilaa uutiskirjeemme

Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi ja asiakaskokemus

    Elina Kervinen

    +358 40 55 260 22

    Buukkaa tapaaminen

    Koulutukset ja työpajat

    Raija Harle

    +358 40 747 29 22

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 86 64

    Buukkaa tapaaminen