Hyppää sisältöön

Mukana SSA Digin ketteryysmatkalla

Taskmill auttaa SSA Digiä heidän valitsemallaan matkalla ketteräksi Scrum-viitekehyksen avulla. Järjestimme tuotekehitysorganisaatiolle modulaariset Scrum-, Scrum Master- ja Tuoteomistaja-koulutukset. Jotta ihmiset pystyivät sulattelemaan oppimaansa ja kokeilemaan heti oppejaan käytännössä omassa työssään, pidimme 2-3 tunnin koulutuksia viikon välein.

Ensimmäisen modulin jälkeinen palaute pääkouluttajallemme Raija Harlelle oli: “Wau, tämä ei ollut pelkästään koulutus, vaan saimme myös mahtavien keskusteluiden ansiosta ratkaisuja tuotekehityksemme pulmiin ja ongelmiin!”

Haastattelimme valmennusten jälkeen toimitusjohtaja Mauricio Martinezia ja hän kertoi, että paljon on ehtinyt muuttua jo lyhyessä ajassa: “Näimme nopeasti parannuksen esimerkiksi siinä, miten kehittäjät oppivat keskittymään oikeisiin asioihin, ja olemme pystyneet priorisoimaan asiakkaidemme tarpeet paremmin. Valtavasta vaatimuslistasta olemme pystyneet keskittymään niihin toiminnallisuuksiin, jotka tuovat asiakkaillemme eniten hyötyä. Näin olemme pystyneet tuottamaan asiakkaillemme arvokkaan sovelluksen järkevämmin.”

“Tiimit ovat myös ymmärtäneet, että kaikkein tärkeimpiin toiminnallisuuksiin keskittyminen ei tarkoita laadun huonontamista tai toimimattomien asioiden toimittamista, vaan “nice-to-have”-toiminnallisuuksien pois jättämistä. Tiimeistä on nyt tullut oikeita tiimejä, joille sitoutuminen ei ole enää sanahelinää, vaan näkyvissä tiimin työssä. Kehittäjämme ovat sitoutuneita toimittamaan asiakkaillemme oikean ratkaisun, ajoissa ja laadukkaasti. He ymmärtävät nyt miten asiakkaamme saavat lisäarvoa tuotteestamme.”

SSA Digi

Vuonna 2010, kaksi ihmemiestä Mauricio ja Teemu Saari huomasivat että suurimman osan suunnittelijan rutiinityöstä pystyy automatisoimaan. Tämän automatisaation kautta pystyttiin vapauttamaan aikaa oikeasti suunnittelutyölle ja luomaan tärkeitä innovaatioita. Rutiinien poistamisen pohjalta syntyi Ihme3D – eli SSA Digi, joka on nykyään SSA Groupin tytäryhtiö. Vuosien työskentelyn tuloksena lopulta vuonna 2014 syntyi tuotteen muotoon kokonaisvaltainen automaatio- ja digitalisaatioratkaisu – Cielo.

Taskmill

Taskmill on ketterään johtamiseen ja valmentamiseen erikoistunut konsulttitoimisto. Taskmillin asiantuntijat ovat Suomen kokeneimpia ketterien menetelmien ammattilaisia, jotka ottavat aina lähtökohdaksi työlleen asiakkaansa tarpeen ja ongelmien ratkaisun.

Taskmillin koulutukset ovat kuin mehutiivistettä – niistä riittää ideoita ja pohdittavaa pitkäksi aikaa. Ne ovat kokemuksilla höystettyjä selviytymispaketteja oikean elämän tarpeisiin. Koulutusten lisäksi Taskmill auttaa asiakkaitaan onnistumaan ketterässä muutoksessa.

Lisätietoja

SSA Digi

Mauricio Martinez, CEO
mauricio@ssadigi.com
https://ssadigi.com/

Taskmill

Raija Harle, Agile Leadership Consultant
raija.harle@taskmill.fi
https://www.taskmill.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi ja asiakaskokemus

    Elina Kervinen

    +358 40 55 260 22

    Buukkaa tapaaminen

    Koulutukset ja työpajat

    Raija Harle

    +358 40 747 29 22

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 86 64

    Buukkaa tapaaminen