Hyppää sisältöön

Taskmill LähiTapiolan uudistusten luottokumppanina

LähiTapiola on 1,6 miljoonan omistaja-asiakkaan keskinäinen vakuutusyhtiö, jossa jokainen vakuutuksenottaja on samalla omistaja. LähiTapiolan tavoitteena on olla omistaja-asiakkaidensa paras kumppani elämänturvassa – oikean ja riittävän terveyden, talouden ja omaisuuden turvan tarjoajana.

Taskmill on jo vuodesta 2018 lähtien tukenut LähiTapiolaa laajoissa ja kunnianhimoisissa vakuutusliiketoiminnan uudistushankkeissa sekä henkivakuutus- että vahinkovakuutuspuolella. Yhteistyön tavoitteena on ollut varmistaa kriittisten kehityshankkeiden ja digitaalisten palveluiden onnistunut uudistaminen, kehityksen sujuvuus sekä liiketoiminnan ja teknologian tiivis yhteistyö.

Henkiyhtiön perusjärjestelmäuudistus — isot tavoitteet, kokeneet tekijät

LähiTapiola Henkiyhtiön mittavalla perusjärjestelmäuudistuksella tavoitellaan merkittävää asiakaskokemuksen parannusta ja tätä kautta markkinaosuuden kasvattamista.

Taskmill on toiminut hankkeen keskeisissä tuotejohtamisen avainrooleissa kuten Product Managereina, Product Ownereina ja määrittelyvastuissa. Taskmillin kokeneet asiantuntijat ovat merkittävässä roolissa osallistuneet hankkeen testiautomaatioarkkitehtuurin suunnitteluun ja toteutukseen, mikä on mahdollistanut laadukkaan ja tehokkaan kehityksen suuressa muutoskokonaisuudessa.  Hankkeen talouden hallintaa ja aktuaariosaamista ovat niin ikään vahvistaneet Taskmillin rautaiset osaajat.

”Perusjärjestelmäuudistus on LähiTapiola Henkiyhtiön merkittävin kehityshanke koko historiassamme. Taskmillin asiantuntemus on ollut paikallaan, kun osaamisessa pitää yhdistyä liiketoiminta- ja teknologiaymmärrys, muutoskyvykkyys sekä kehittämisen parhaiden käytäntöjen tuntemus. Taskmill on toiminut luotettavana kumppanina, jonka asiantuntijat tarttuvat nopeasti toimeen ja saavat tuloksia aikaan.”
Veera Lammi
Johtaja, LähiTapiola Henkiyhtiö

Vahinkovakuutuksen transformaatio — vauhti ja läpinäkyvyys kuntoon

Vahinkovakuutuksen perusjärjestelmäuudistus on massiivinen: 200 järjestelmän portfolio uudistetaan kokonaan. Vaikuttavia tuloksia on jo syntynyt, mutta tässä vaiheessa hankkeen johto tunnisti kehittämisen mallin tarvitsevan myös uudistamista. Tavoitteeksi asetettiin tiiviimpi yhteistyö liiketoiminnan kanssa, nopeampi läpimenoaika, selkeämmät roolit ja parempi läpinäkyvyys. Lisäksi haluttiin hälventää tilaaja-toimittajamallia ja vahvistaa poikkiorganisatorisia kehitystiimejä.

Taskmillin kokeneet asiantuntijat menivät syvälle: he analysoivat yhdessä LähiTapiolan kanssa hankkeen toimintatavat, roolit ja vastuut. Tämän jälkeen suunniteltiin mitä toimintatapoja harmonisoidaan ja mitä uusia toimintatapoja tarvitaan. Taskmillin asiantuntijoiden johdolla testattiin uusia toimintatapoja käytännössä yhdessä LähiTapiolan asiantuntijoiden ja tiimien kanssa. Taskmill myös koulutti uuden toimintamallin koko hankkeen henkilöstölle – siten, että kaikille syntyi sama ymmärrys toimintatavoista ja niiden soveltaminen arjessa oli helppoa.

”Taskmill auttoi meitä harmonisoimaan hankkeen toimintatavat tiiviissä aikaikkunassa tavoitteellisesti.  Saimme myös paremman valmiuden viedä muutokset läpi käytännön tasolla. Taskmillin asiantuntijat ymmärsivät tilanteemme ja toivat nopeasti ratkaisuehdotuksia.”
Johanna Knekt
Hankejohtaja, LähiTapiola


Olemme auttaneet lukuisia finanssialan asiakkaitamme onnistumaan vaativissa liiketoiminta- ja digitransformaatioissa. Lue lisää miten voimme auttaa vaativissa uudistuksissa!


Ota meihin yhteyttä!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.


    Tilaa uutiskirjeemme

    Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi

    Elina Kervinen

    +358 40 552 6022

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 8664

    Buukkaa tapaaminen

    Asiakaskokemus

    Elina Jolma

    +358 50 304 0243