Hyppää sisältöön

Agilea arkeen lapsiperheille

Jaa somessa:

Etätyöskentely ja kotona olevat lapset ovat hieman haastava kombo! Meillä taskmilliläisilläkin on kotona liuta aktiivisia muksuja, joiden arki on mullistunut koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia. Päätimme viime viikolla kokeilla voisivatko ketterät menetelmät auttaa meitä tässäkin haastavassa tilanteessa. Saisiko agilen avulla iloa, sosiaalisia (etä)kontakteja sekä kehittävää tekemistä muksujen päivään ja mahdollisesti bonuksena vanhemmille edes vähäsen lisää työrauhaa?

Tiimit

Aloitimme kokeilun eskari-ikäisten lasten tiimillä. Suunnilleen samanikäisille lapsille on helppo suunnitella tehtäviä. Muksujen lisäksi tiimiin kuuluu servant leadership- henkinen Taskmillin Agile Leadership- konsultti (aka jonkun tiimiläisen äiti tai isi) ja videokonffa-työkaluna käytämme Googlen Hangouttia – mutta tähän tietenkin toimii mikä tahansa videokonffa-työkalu.

Sprintit

Kahden viikon tai kahden päivänkin iteraatiosyklit ovat hyvänkin keskittymiskyvyn omaaville lapsosille aivan liian pitkiä, joten päätimme elää päivä kerrallaan. Niinpä otimme päivän mittaiset sprintit käyttöön.

Backlogin hallinta

Netti on pullollaan erilaisia hauskoja sekä opettavaisia tehtäviä ja niitä myös lähetetään ainakin meidän lasten päiväkodista päivittäin sähköpostilla kotiin. Nämä tehtävät on hyvä koota vaikka Trelloon backlogille omiksi lapuikseen. Labeleita voi hyödyntää: askartelu, matikka, kirjoittaminen, jumppa, musiikki, kotityöt jne.

Edellisenä iltana joku aikuisista vuorollaan valitsee lapsille backlogilta seuraavan päivän tehtävät ja valmistelee materiaalin. Tehtävät voi koota vaikka Confluenceen: kynänkäsittelyä, kirjaimia, matikkaa, värityskuvia tai Youtube-videoita vaikkapa siitä miten kengännauhat solmitaan. Jokaisen tiimiläisen oma Agile Leadership-konsultti voi tarvittaessa sitten tulostaa tehtävät kotona paperille pikku-tiimiläisten iloksi.

Daily ja plänäys

Päivän sprintti aloitetaan plänäyksen ja dailyn yhdistelmällä. Agile Leadership- konsultti esittelee tiimille päivän tehtävät. Huomioithan, että aloittelijan moka on pistää sprintille liikaa tavaraa! Tärkeää onkin painottaa tiimille, että kaikkia tehtäviä ei tarvitse keretä tekemään ja tiimiläinen saakin tässä ketterän tekemisen mallissa ihan itse priorisoida tekemisensä. Välillä sprinttiin voi tulla ad-hockina muitakin tehtäviä – se on ihan ok!

Demo ja retro

Päivän päätteeksi pidetään tietystikin demo ja retro. Retrossa jokainen tiimiläinen saa kertoa oliko kivaa ja mitä hän tykkäsi tehtävistä. Saa toki myös esittää toiveita millaisia tehtäviä kukakin haluaa seuraavaan sprinttiin. Demo-osuus on paras! Muille tiimiläisille on kivaa esitellä omia aikaansaannoksia ja pienet tiimiläiset ovat vilpittömän kiinnostuneita toistensa tuotoksista.

Havaintoja

Tiimiä motivoi selvästikin se, että tehtävät käytiin yhdessä läpi dailyssä ja etenkin se, että lopputuotoksia sai demossa esitellä muille tiimiläisille. Tehtäviä tehtiin uudella tarmolla! Daily oli kätevä ottaa aamulla ennen kuin aikuisilla alkoi muut päivän hässäkät. Demon taas pystyy pitämään myöhemmin vaikka iltapalan ohessa.

Kaveripulaan ja yksinäisyyteen toi helpotusta nähdä muita ikätovereita edes videon päässä. Se, että jokainen aikuinen vuorollaan valmistelee päivän sprintin sisällön, jakaa hieman työkuormaa ja helpottaa aktiviteettien jokapäiväistä etsiskelyä.

Sprintin tehtävät voi pistää postit-lapuilla seinälle ja lapset saavat pyörittää kanbanilla niitä Todo -> In progress -> Done. Tämä on ihan yhtä koukuttavaa ja palkitsevaa kuin aikuisellekin Jira-tikettien vetäminen Done-kolumniin.

Kyllä, tämä menee jatkoon – sekä aikuisten että lasten mielestä! 🙂

Retro? Ai siis metro? Vai Jetro?

— Martti 6v

Tilaa uutiskirjeemme

Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

    Konsultointi ja asiakaskokemus

    Elina Kervinen

    +358 40 55 260 22

    Buukkaa tapaaminen

    Koulutukset ja työpajat

    Raija Harle

    +358 40 747 29 22

    Buukkaa tapaaminen

    Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

    Jutta Glad

    +358 40 540 86 64

    Buukkaa tapaaminen