Hyppää sisältöön

Ketterä muutos johdolle -työpajasarja

Ketterän muutoksen konkreettinen startti johtoryhmälle. Kirkastamme ketteryyden hyödyt sinun organisaatiollesi ja löydämme kehityskohteet, joiden avulla saat muutoksen aikaan. Opit myös rikastamaan johtoryhmätyöskentelyäsi ketterien menetelmien avulla.

Change or Die – miksi antaisit aikaasi tähän?

Kun ketterä tekeminen tuli isosti ensin IT-alalle, organisaatiot, jotka eivät kyenneet muuttumaan, kuolivat vähitellen markkinoilta. Nykyään agile on oikeastaan ainoa vitaali tapa tehdä tuotekehitystä IT-alalla. Uusi, vielä laajempi toimintatapojen murros on kuitenkin jo pitkällä käynnissä. Ketterät periaatteet ovat yleisiä, toimintaa tehostavia oppeja, jotka ovat hyödynnettävissä myös muilla organisaation osa-alueilla aina markkinoinnista ja myynnistä HR:n sekä ylimmän johdon strategiatyöhön. Ketteristä menetelmistä hyödytään toimialasta riippumatta.

Vedettyämme lukuisia liiketoiminta- ja agile transformaatioita, autamme johtoryhmääsi löytämään ketteryyden hyödyt juuri sinun organisaatiollesi. Ketterillä menetelmillä viemme myös johtoryhmätyöskentelyn uudelle tasolle. Ketteryyden muutosmatka onnistuu ja hyödyt realisoituvat, kun muutos lähtee asiaan sitoutuneesta johdosta.

Valitse laajuus tarpeen mukaan

Johtoryhmätyöstömme on järjestetty ketterän mallin mukaan sopivan kokoisiin moduuleihin. Valitse laajuus muutostarpeen mukaan. Voimme keskittyä ensin joko johtoryhmän oman ymmärtämyksen kasvattamiseen sekä johtoryhmän työskentelyn nostamiseen uudelle tasolle, tai alkaa työstää pohjaa koko organisaation ketterälle muutokselle.


Ketteryyden ABC johdolle

Kesto: 3 tuntia

  • Tavoitteena yleinen ymmärtämys ketteryydestä johtoryhmälle riippumatta taustatiedoista
  • Ketteryyden keskeiset käsitteet
  • Ketteryyden arvot ja periaatteet
  • Yhteinen ymmärtämys ketteryyden hyödyistä mm. case-esimerkkien avulla

Johtoryhmän retrospektiivi

Kesto: 3 tuntia

  • Keräämme yhdessä opit siitä, mikä organisaatiossa (tai johtoryhmässä) toimii ja mikä ei toimi
  • Identifioimme ja ryhmittelemme alustavat muutosaihiot ja kehityskohteet havaintojen perusteella
  • Johtoryhmäläiset oppivat hyödyntämään retroa omissa yksiköissään

Ketterän muutoksen tavoitteet ja strategia

Kesto: 3 tuntia

  • Käymme läpi retrospektiivistä nousseet muutosaihiot
  • Tarkastelemme organisaation strategiaa ja visiota sekä ketteryyden keinoja tukea näitä
  • Kirkastamme yhdessä ketterän muutoksen tärkeimmät tavoitteet organisaatiolle
  • Määrittelemme keinot ja tavan käynnistää muutos organisaation ja yksiköiden erityispiirteet huomioiden

Muutos-backlog ja sen luonti

Kesto: 3 tuntia

  • Luomme organisaatiollesi muutos-backlogin
  • Priorisoimme retrospektiivistä nousseet kehitys- ja muutosaihiot (tai osan siitä, riippuen laajuudesta)
  • Paloittelemme kehitysaihiot konkreettisiksi tehtäviksi
  • Sovimme jatkoaskeleet ja vastuut, jotta ketterä muutos saadaan konkreettisesti käyntiin
  • Johtoryhmäläiset oppivat priorisoimaan ja hyödyntämään backlogia sekä kanbania omassa työssään

Millaisia aiheita käsittelemme?

Pureudumme johdon näkökulmasta isossa kuvassa siihen, mitä oikeastaan on ketterä muutosjohtaminen, ja millainen murros on kohdannut johtamista. Havainnollistamme, miten ketteryys voi hyödyntää sinun organisaatiotasi. Retrospektiivin avulla identifioimme johtoryhmätyöskentelyn tai koko organisaation kehityskohteet ja luomme konkreettisen priorisoidun backlogin organisaatiosi ketterälle muutokselle. Työpajamme ovat sopiva yhdistelmä teoriaa ja konkretiaa sekä keinoja, joilla saatte muutoksen onnistuneesti maaliin.

Ketterä Strategia ® on konseptimme, jonka avulla voit toteuttaa strategiatyötä ketterästi. Annamme sinulle työkalut uuden ajan strategiatyöhön, jonka avulla organisaatiosi reagoi nopeasti muutokseen ja saatte strategian käytäntöön myös operatiivisella tasolla.

Ketteryys on ainoa toimiva tapa, jolla organisaatiosi voi reagoida muuttuvaan ympäristöön. Ketterä muutos lähtee johtoryhmästä.

Meistä sanottua

”Koronan iskiessä meidän oli reagoitava tilanteeseen nopeasti ja mukautettava toimintamalliamme välittömästi. Onneksi meillä oli jo käytössä Taskmillin avulla luotu, erittäin toimiva ketterän tekemisen malli."

Savoa Partners
CEO, Risto Mäkinen
”Sekä kommunikaatio että työn läpinäkyvyys parani selkeästi, kun aloimme hallita tekemistämme ketteristä menetelmistä tutuin metodein ja työkaluin.”

Pop-Pankki
Program Director, Juha Hallikas
”Yrityksestänne huokuu ammattitaidon lisäksi välittäminen, työtä kaihtamattomuus ja positiivisuus! Myös asiakkaamme oli iloinen siitä miten paljon he saivat työpajakokonaisuudesta irti.”

LAB
Senior Lecturer & Coordinator of Education
, Sariseelia Sore

Mitä jää käteen?

  1. Ymmärrys ketteryyden hyödyistä ja mahdollisuuksista omassa organisaatiossa
  2. Konkreettisia keinoja ja työkaluja uuden ajan johtamiseen ja omaan johtoryhmätyöskentelyyn
  3. Käsitys muutoksen laajuudesta ja odotuksista
  4. Konkreettinen muutos-backlog ja selkeät suositukset jatkoa varten
  5. Parhaimmillaan virkistäviä, uusia ajatuksia koko tekemiseen

Miksi Taskmill

1

Erikoistunut toimija asiakkaan asialla

Olemme asiantuntijoiden perustama riippumaton toimija, joka toimii aidosti asiakkaan etua ajaen. Olemme vahvasti erikoistuneet tuote- ja muutosjohtamiseen sekä ketterään kehitykseen.

2

Onnistunut muutos käytännönläheisesti

Fasilitoimme muutosta, jonka tavoitteena on tehokkaasti toimiva ja tavoitteita kohti ohjautuva organisaatio sekä tyytyväiset työntekijät. Meillä on vahva track record onnistuneista muutoksista.

3

Tyytyväisimmät asiakkaat

Asiakastyytyväisyytemme on 9.4/10 ja annamme työllemme laatutakuun. Asiantuntijamme toimivat +15 vuoden kokemuksella yhdistellen strategista ja operatiivista osaamista.

Ota yhteyttä ja varaa johdon workshop

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

    Tilaa uutiskirjeemme

    Voit voittaa ilmaisen koulutuksen!

      Hyväksyn tietojeni käsittelyn tietosuojaselosteen kuvaamalla tavalla.

      Kun kaipaat asioihin jotain järkeä, ota yhteyttä!

      Konsultointi ja asiakaskokemus

      Elina Kervinen

      +358 40 55 260 22

      Buukkaa tapaaminen

      Koulutukset ja työpajat

      Raija Harle

      +358 40 747 29 22

      Buukkaa tapaaminen

      Rekrytointi, freelance-toimeksiannot

      Jutta Glad

      +358 40 540 86 64

      Buukkaa tapaaminen